Galaxy

Main photo
Galaxy - photo: Ari Heinonen
Photographer
Ari Heinonen

Esittely

Galaxyn esittämä mbalax (lausu: mbalah) on Senegalin omaa omintakeista modernia popmusiikkia, joka perustuu selkeästi senegalilaiseen perinnemusiikkiin. Tyylin ovat tehneet maailmankuuluksi mm. sellaiset tähdet kuin Youssou N'Dour ja Baaba Maal. Galaxy soittaa myös täysin perinteisiä senegalilaisrytmejä, varsinkin Wolof-heimon rytmejä, käsintehdyin sabar-rummuin. Johtajarumpuna toimii tällöin "puhuva rumpu", tama, jota Yamar Thiam soittaa sukunsa perinteisellä taidolla.

Galaxy on yksi korkeatasoisimpia ja ammattitaitoisimpia afrikkalaisyhtyeitä koko Euroopassa. Senegalissa yhtye on kohonnut myös suosituimpien joukkoon.  Galaxy perustettiin vuonna 1992. Galaxy on julkaissut kolme kasettia Senegalin markkinoilla. Toukokuussa 1997 yhtye julkaisi ensimmäisen CD:nsä Nobeel Maailman musiikin keskuksen Global Music Centre -merkille. Levy sai erinomaiset arvostelut. Vuonna 2003 edelleen GMC-levymerkille ilmestyneen albumin L'Insécurité tuottaja oli Eero Koivistoinen, jonka kanssa yhtyeen jäsenillä on muutenkin monipuolista yhteistyötä. Galaxy on esiintynyt menestyksekkäästi mm. Roskilden festivaaleilla, Pori Jazz Festivalissa, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, Jyväskylä Summer Jazzissa, Helsingin Juhlaviikoilla, Oslo World Music Festivalissa, Maarianhaminan Världsmusikfestissä, Tune In -tapahtumassa Tukholmassa, maailmanmusiikin vuosittaisessa suurkatselmuksessa WOMEXissa Essenissä sekä Urkult-festivaalilla Ruotsissa. Myös Eestissä yhtyeellä on kova kysyntä. Vuonna 2005 Galaxylle myönnettiin kulttuuriministeriön Suomi-palkinto.

Rane Diallo on veteraani, jonka historiaan kuuluvat muutamat Senegalin legendaarisimmista yhtyeistä, kuten Star Band, Etoile de Dakar ja maailmantähti Youssou N'Dourin Super Etoile. Yamar Thiam on kuulun perinnemuusikoiden l. grioottien suvun vesa ja hänelläkin on takanaan maineikkaita senegalilaisbändejä aina 1970-luvun lopulta asti. Galaxyn johtaja Pape Sarr on niinikään soittanut useissa Dakarin johtavista yhtyeistä 80-luvun alkupuolella. Suomeen kaikki kolme toi Hasse Wallin ensimmäinen Asamaan-kokoonpano. Libasse Sall ja Ousseynou Mbaye ovat tulleet Suomeen nimenomaan Galaxyn jäseniksi. Ousseynou Mbaye soittaa Galaxyn lisäksi Stilimba-yhtyeessä, ja on myös lastenmusiikkiorkesteri Amuran rumpali. Ismaila Sane tunnetaan Suomessa myös pitkään jatkuneesta yhteistyöstä Sakari Kukon kanssa Piirpauke-yhtyeessä, sekä työskentelystään Senfi-duossa. Galaxyn kosketinsoittaja Goran Mrdja tunnetaan kokeilevana ja rajoja rikkovana muusikkona ja tuottajana monillakin musiikin alueilla. Bintou Korhonen niittää mainetta esiintymistensä ohella energisenä ja taitavana tanssinopettajana.

Pape Sarr (Senegal) - basso ja sabar-rummut
Yamar Thiam (Senegal) - tama (puhuva rumpu), laulu ja sabar-rummut
Rane Diallo (Senegal) - laulu ja saksofoni
Libasse Sall (Senegal) - kitara, laulu ja sabar-rummut
Ousseynou Mbaye (Senegal) - rummut, sabar-rummut ja laulu
Goran Mrdja - kosketinsoittimet
Ismaila Sane (Senegal) - sabar- ja djembe-rummut ja laulu
Bintou Korhonen (Gambia) - tanssi

Teknistä tietoa

Sähköisille keikoille Galaxy tarvitsee PA-laitteiston. Perinnerytmejä yhtye voi soittaa täysin akustisestikin pienissä ja keskisuurissa tiloissa. Keikkojen kesto on yleensä 2 X 45 minuuttia, mutta muutkin ratkaisut ovat mahdollisia.