Pekka Gronowin haastattelu vuodelta 1992.
Aapo Similä oli suomalainen renessanssihahmo, joka oli monessa mukana eläessään. Laulaja, säveltäjä, kirjailija, oopperasäveltäjä, kanteleensoittaja, debatööri ja pamfletisti. Hänen uransa alku kuuluu aikaan, jonka me olemme melkein jo unohtaneet. Toisenlaiseen viattomampaan aikaan, jolloin nuoriso vielä tanssi tosissaan piirileikkejä. Aapo Similän pääura oli laulajana. Hän liikkui kansanlaulun ja klassillisen musiikin välimaastossa, mikä 20- ja 30-luvulla oli vielä aika tavallinen yhdistelmä. Kiersi ympäri maata edeltäjiensä Pasi Jääskeläisen ja kumppanien tavoin antamassa konsertteja, soittamassa kanteletta, osallistui näytelmäpuuhiin ja moneen muuhunkin.
Varsinaisen laulajanuransa ohella hän ehti säveltää koko joukon lauluja, kirjoittaa muutaman näytelmän, elämänkerrallisia teoksia ja yhtä ja toista muuta. 20- ja 30-luvulla hän oli myös suosittu äänilevy- ja radiolaulaja. Silloin hänen ohjelmistonsa koostui pääosin hänen omista tai tuttujen kansanlaulusovituksista, mutta hänen oma musiikkikiinnostuksen oli laajempi ja kunnianhimoisempi. Hänen omasta mielestään ehkä tärkein saavutuksensa oli ooppera Lemmin poika, joka esitettiinkin Helsingissä 50-60-lukujen vaihteessa – 30 vuotta liian myöhään. Näin jälkeenpäin kuultuna siitä on olemassa hyvä nauhoitus, se ei ole mikään huono teos, mutta 60-luvun modernismiin taipuvassa ilmapiirissä sitä ei toki voitu enää ottaa vakavasti.
Muutenkin Aapon kohtaloksi koitui ehkä se, että hän eli liian pitkään, oman aikansa ohitse. Tämä kansallisromanttinen kanteleen soittajia kunnioittava aikakausi oli päättynyt sotien myötä, eikä sodan jälkeisessä Suomessa, jossa harrastettiin moderneja taiteita, swingiä, jazzia ja niin edespäin, ollut tällaiselle hahmolle kovin paljon kysyntää. Vanhoilla vuosillaan Aapo Similä tunnettiinkin kai parhaiten yleisönosastokirjoituksistaan, joissa hän kärkkäästi otti kantaa moniinkin aiheisiin.
Kuitenkin hänen jäämistönsä, josta osa nyt on julkaistu kirjallisessa muodossa, eräänlaisina koottuina teoksina, osoittaa että hän oli monitaitoinen, monista asioista kiinnostunut ja monipuolisesti suomalaista kulttuuria tuntenut ihminen, jonka kautta monet tämän vuosisatamme ilmiöt peilaantuvat mielenkiintoisella tavalla. Myöskin hänen levytyksistään näin koottuna jälkeenpäin – yhdeksi kokoelmaksi koottuna – muodostuu aika merkittävä kaari, suomalaisessa levyhistoriassa lähes ainutlaatuinen. Juuri tällä alueella kansanlaulusovituksien levyttäjänä Aapo Similällä ei Suomessa oikeastaan ollut kilpailijaa.