Matka Tuvaan
Kyzylissä. kuva: Riitta-Liisa Joutsenlahti
Maailman musiikin keskus ja Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto järjesti ministeriön avustuksella kenttätyömatkan Tuvaan. Matkaseurueemme vieraili maassa elokuussa parhaimpaan sadonkorjuun aikaan. Matkan antia on kokonaisuudessaan vaikea määritellä. Äänityksen tuloksena musiikkia on useampi tunti, valokuvia yli 300, kosolti videonauhaa ja opiskelijoilla oppia. Eräs annin osa ei arkistoidu kuitenkaan muuhun kuin matkalaisten mieliin ja se on kokemus tuvalaisen musiikin kuulemisesta juuri siinä ympäristössä ja yhdessä paikallisten kanssa.
Kansanmusiikkiin ja maailmanmusiikkiin kuin on aina kuulunut kansainvälinen näkökulma. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla on viidentoista vuoden ajan harjoitettu kulttuurivaihtoa, järjesitetty workshoppeja, otettu vastaan ulkomaisia vierailijoita ja opiskeltu maailman musiikkikulttuureja teoriassa ja käytännössä. Lyhyet vierailut ja teoria eivät kuitenkaan riitä tarpeeksi pitkälle, tarvitaan opitun syventämistä. Myös kulttuurivaihdon täytyy olla kaksisuuntaista. Aasian alueista Tuva, Intia ja Kiina ovat nousseet keskeisiksi kiinnostuksen kohteiksi kansanmusiikin osastolla. Kaikissa näissä kulttuureissa perinnemusiikki on säilynyt pitkän historian läpi tähän päivään. Maiden musiikkipedagogiikka tuottaa jatkuvasti huipputuloksia erityisesti virtuositeetin alueella, perinteiset soittimet ovat säilyneet käytössä ja perinneaineksia sovelletaan myös tämän päivän musiikissa. Monessa asiassa olemme Suomessa ja kansanmusiikin osastolla jopa edelläkävijöitä, mutta näistä tuhatvuotisista musiikkikulttuureista meillä on paljon opittavaa. Meidän kansanmusiikin korkeakouluopetuksemme on loistavista tuloksistaan huolimatta vasta kuudentoista vuoden ikäistä. Kulttuurivaihto onkin tähän mennessä ollut hedelmällistä. Yhteydet Tuvaan, Kiinaan ja Intiaan ovat viime vuosina lisääntyneet. Vuosittain Suomessa vierailee mestareita näistä maista, ja usein kansanmusiikin osasto on vierailuissa järjestäjänä tai yhteistyökumppanina. Kasvava määrä Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja opettajia on tehnyt esiintymis- ja opintomatkoja Intiaan ja Kiinaan. Mutta Tuvan suhteen vierailut ovat olleet tähän mennessä aina Tuvasta Suomeen päin suuntautuneita.
MMK:n kansainvälinen yhteistyö
Maailman musiikin keskuksen (MMK) toiminnan ytimenä on kansainvälinen yhteistyö. Sopimuskumppaneita ovat mm. Udmurtian kulttuuriministeriö, Saranskin yliopisto Mordvassa, College of Arts Bagamoyo Tansaniassa ja CIDMUC Kuubassa. MMK on tehnyt kulttuurin kehitysyhteistyötä monissa Afrikan maissa. Suomalais-ugrilaisten ja Siperian kansojen musiikin tallennus ja tutkimus on jatkuva hanke ja myös Pohjoismainen yhteistyö on tärkeä osa toimintaa. Maailman musiikin keskuksen Global Mobile on ilman muuta tunnetuin suomalaisstudio maailmalla. Vuonna 1995 MMK tuotti kaksi levyä, jotka tulivat tutuiksi myös Euroopan Maailmanmusiikkilistan Top10:ssä, toinen niistä oli tuvalaisen Yat-Kha-yhtyeen Yenisei-Punk (GMCD 9504). Lisäksi vuosina 1995 ja 1996 on Etno soi -festivaaleilla saatu kuulla tuvalaista musiikkia. Molempien laitosten intressit Tuvan tasavaltaan loivat hedelmällisen pohjan matkan toteuttamiseksi.
Matkan suunnitelma
Matkan aikana oli tarkoitus alustavasti kartoittaa Tuvan musiikkikulttuuria, äänittää ja tutustua paikalliseen musiikinkoulutukseen. Lisäksi meillä oli mahdollisuus palkata paikanpäällä opiskelijoille opettajia. Oppaaksemme saimme Yat-Kha -yhtyeestä tutun Albert Kuvezinin. Albert oli jo matkan suunnittelu- ja järjestelyvaiheessa mukana. Kaikki kenttätyötä tehneet tietävät, että hyvä etukäteissuunnittelu ja valmistautuminen on edellytys matkan onnistumiselle, etenkin kun mennään vieraaseen kulttuuriin. Näin ollen mekin valmistauduimme mm. tutustumalla Tuvaa koskevaan kirjallisuuteen ja kuuntelemalla äänitteitä. Kesän Haapavesi folkissa esiintyi Kongar-Ool Ondar, jolta saimme vielä viime hetken tietoa tulevasta. Turkan Eero toimi hänelle tulkkina ja siinä samalla haastatteli häntä matkaamme varten. Osastolla järjestettiin kesän aikana myös luento shamanismista ja Tuvalaisesta elämästä, jonka piti Christina Harli-Silvennoinen. Christina oli naimisissa Heimo Lappalaisen kanssa ja he asuivat Tuvassa 1990-luvun alussa jonkin aikaa. Lisäksi opiskelijoille järjestettiin mm. kenttätyökoulutusta ennen matkaa, sillä heille matka oli osa heidän opintojaan kansanmusiikin osastolla. Tuvaan päästäksemme tarvitsimme tietysti kutsun viisumia varten. Matkamme oli virallinen (=opetusministeriön tukema) ja tarkoituksena oli luoda hyvät suhteet paikallisiin viranomaisiin ja ihmisiin, jotta yhteistyö tulevaisuudessa olisi mutkattomampaa. Tuvan kulttuuriministeri hra Ondarin lähti mukaan yhteistyöhön ja kutsui meidät. Yksi selkeä tavoitteemme oli hoitaa työmme kunnolla ja rehellisesti. Tuvassa oli jo kokemusta siitä, että innokkaat ulkomaan tutkijat tulevat ja äänittävät paikallista eksoottista musiikkia, mutta eivät jätä materiaalista mitään Tuvaan, ei välttämättä edes muusikoille, joita äänittävät ja ovat jopa julkaisseet materiaalia kysymättä lupaa. Me halusimme nimenomaan, että kaikesta äänitetystä materiaalista tulee jäädä kopiot Tuvaan, muiden tutkijoiden ja innokkaiden muusikoiden käyttöön. Samoin halusimme, että jätämme kopiot myös kaikille niille ihmisille, joita äänitämme. Osa hyvää valmistautumista oli tietysti oikeanlai sen äänityskaluston hankkiminen. Tässä vaiheessa Kari Hakalan kokemus tuli esille. Kari on siis Maailman musiikin keskuksen studiopäällikkö ja veteraani kenttä-äänityksissä. Mukaamme lähti vain tarpeellinen määrä nauhureita, mikrofoneja ja piuhoja. Paikallinen sähkövirta ei tuottanut ongelmia, mutta mukanamme oli pattereiden lisäksi piuha, jonka avulla olisimme tarpeen vaatiessa saaneet virran auton akusta. Agregaattori-ajatus ei nimittäin alun perin viehättänyt ketään, ihan vain painonsa vuoksi. Nauhureiden lisäksi mukanamme oli myös digitaalinen videokamera, joka oli todella kullanarvoinen.
Matkalla
Tolstoi-juna odotti meitä lauantaina Helsingin rautatieasemalla ja lähti liikkeelle klo 17.34 kohti Moskovaa. Moskovassa vietimme päivän ja illalla jatkoimme lentokoneella suoralla lennolla kohti Kyzyliä, Tuvan pääkaupunkia. Lennon kesto reaaliajassa on 6 h. Matkustimme kohti auringonnousua läpi yhden ukkosmyrskynkin, aikaerojen takia olimme perillä vasta maanantaiaamuna. Soila videoi laskeutumisensa Tuvan maaperälle ja linssin läpi katsottuna Tuvan maisemat ja Soilan ensi kommentit jäivät nauhalle: "Täällä sitä ollaan eipä sille enää mitään voi". Itselläni muistui hämärästi mielikuva Ivalon lentokentältä, ihminen on niin pieni suuren luonnon keskellä. Katsoitpa melkeinpä minne tahansa, näet vuoria ja taivasta.
Tuvan tukikohta
Vuokrasimme Kyzylistä tukikohdan itsellemme, huoneisto 2h+k+kh kuudennesta kerroksesta ja Kari Hakala majoittui Albertin kotiin kandeksanteen kerrokseen. Niin sieltä todella löytyi muutakin kuin romanttista vuorimaisemaa. Kyzylistä löytyi kerrostalolähiö, missä osa rakennuksista on jäänyt rakentamatta valmiiksi, koska rahat ovat loppuneet kesken. Taloista ei pidetä huolta ja alkushokki oli jonkinlainen astuttuamme ensimmäistä kertaa rappukäytävään. Turhat romanttiset käsitykset paimentolaiskansasta jurtissaan karisivat osin. Ehkä se oli hyväkin, koska reissun aikana muodostui tämän alkukokemuksen päälle ehkä hieman realistisempi kuva Tuvasta ja tavallisen tuvalaisen elämästä. Tukikohdasta käsin suoritimme 1-3 päivän matkoja pienempiin kyliin etelään, pohjoiseen, itään ja länteen.
Kenttätyön ongelmia
Heti aluksi kävi ilmi mm. se, että ajankohtamme ei ollut kovinkaan hyvä ajatellen kenttätyön tekoa. Oli todellakin sadonkorjuun aika, ihmiset kylissä olivat töissä pelloilla. On toki tärkeämpää koota talvea varten kesän sato kuin laulaa suomalaisille vieraille. Osa paikallisesta väestöstä (esim. osa jurtissa asuvista paimentolaisista) oli siirtymässä ns. talvileireihin, joten heihin on mahdotonta saada yhteyttä. Ainoa tapa kohdata nämä ihmiset on lähteä vain matkalle ja katsoa, keitä löytyy. Tämän tyyppinen kenttätyönteko ei ollut mahdollista meidän aikataulumme puitteissa ja eikä olisi vastannut ensimmäisen kenttätyömatkamme tarkoitusta. Ihmisten tavoitettavuus oli muutenkin eri luokkaa kuin mihin olemme täällä "Nokian ihmemaassa" tottuneet. Kännykät (meidän) eivät toimineet, verkkopuhelimia oli joillakin, ei kaikilla, tosin nekään eivät aina toimineet, langat katki jne. Äänitysmatkojen etukäteissuunnittelu oli todella hankalaa. Opimme myös, että asioita voidaan todella ymmärtää eri tavalla eri kulttuureissa. Opittuamme muutaman tärkeän asian kuten erilaisen aikakäsityksen ja muutamia muita erilaisia "ajattelutapoja" oli asettuminen ja eläminen Tuvassa helppoa. Tuvan matkamme pituus tai siis tässä tapauksessa lyhyys oli myös yksi rajoittava tekijä. Tuvan sisällä matkustamiseen vaaditaan aikaa myös fyysisten olosuhteiden takia. Asfalttitietä on vain muutama sata kilometriä, ja niistäkin pisin oli tie Kyzylistä länteen. Suurin osa Tuvasta ei ole niiden teiden varsilla. Hiekkaiset "polkutiet" saattavat olla hyvinkin huonokuntoisia ja matkan teko vaatii kuskeilta akrobaatin taitoja auton käsittelyssä miten ajetaan ojaan ja sieltä pois?). Muut matkustusvaihtoehdot ovat hevonen, jokilaivat ja jalat tai, jos rahaa riittää ja sää sallii, pienlentokone tai helikopteri.
Henkilöitä
Matkan aikana tutustuimme mielenkiintoisiin ihmisiin ja asioihin. Äänitimme tavallisten kurkkulaulutyylien ja instrumenttien lisäksi mm. lapsikuoroa Oktai ensemblea, jota johtaa Nadezhda Ponomariova. Tuvan Taigalta löytyy vanhauskoisia ortodokseja, jotka tsaarin aikaan lähtivät "maailmaa pakoon". Kuoro esittää näiden vanhauskoisten hengellisiä tekstejä. Nadezhda Ponomariova on asunut heidän kanssaan ja tutkinut heidän musiikkiaan. Tekstit ovat säilyneet vuosikymmenien kuluessa vanhassa muodossa samoin kuin tyyli, jolla tekstit esitetään. Lauluille on keskeistä se, että vanhauskoiset eivät pidä niitä musiikkina, vaan kyseessä on enemmänkin resitatiivistyyppinen pyhien tekstien lausuminen. Tapasimme vuoden ikäisen naiskurkkulauluyhtyeen. Entisaikoina naiset lauloivat kurkkulaulua, mutta välillä on ollut ajanjakso, jolloin nimenomaan kurkkulaulua ei pidetty sopivana naisille. Nyt tuo yhtye luo siis uusia uria kaikille tuleville naismuusikoille, tasa-arvon tiellä. Vierailimme Mongush Kenin-Lopsanin luona. Hän on ainakin kolmannessa sukupolvessa toimiva shamaani ja paikallisen shamaaniyhdistyksen puheenjohtaja, joka on lisäksi tutkija ja kirjoittanut Tuvalaisesta shamanismista. Meillä oli tilaisuus kahvitella hänen luonaan. Erikoisuutena oli kahvi, jonka Heimo Lappalainen oli tuonut aikoinaan ja hra Kenin-Lopsan oli odotellut vuosia meitä, kenelle hän tarjoaisi kahvia. Kunnia osui meidän kohdalle. Äänitimme myös Kenin-Lopsania ja saimme mukaamme venäjänkielisen tuvalaista shamanismia koskevan kirjan, joka on siis ainutlaatuinen, koska kirjoittaja (Kenin-Lopsan itse) on tutkinut tuvalaista shamanismia ja elää itse siinä kulttuurissa, jossa shamanismi on osa arkipäiväistä elämää. Saimme luvan kääntää kirjan suomeksi, ja toivottavasti kirja vielä julkaistaan jonakin päivänä Suomessa. Iskran kylässä tapasimme nuoren Aiyan Mongushin, jonka sygyt huumasi meidät kauneudellaan. Vietimme heidän luonaan koko yön nuotiolla istuen, kertoen samalla tarinoita, haastatellen toisiamme kansojemme tavoista, kertoen arvoituksia ja tietenkin musisoiden.
Musiikin koulutus
Tutustuimme myös Kyzylissä sijaitsevaan musiikkikouluun, josta neljän vuoden tiiviin opiskelun jälkeen valmistuu musiikin ammattilaiseksi, opettajia ja muusikoita. Vierailumme oli pikainen, koska opiskelijat ja suurin osa opettajista olivat vielä kesälomilla. Paikan päällä oli rehtori ja muutama opettaja, jotka puhuivat mm. seuraavalla viikolla järjestettävistä valintakokeista. Saimme mukaamme heidän opintosuunnitelmansa ja kutsun tulla tutustumaan opetukseen lukuvuoden aikana. Rehtori kertoi myös, että viime aikoina on tullut esiin kaksi oppiainetta, joihin he joutuvat panostamaan lähitulevaisuudessa, kyseessä oli pedagogiikka ja improvisointi. Aineet ovat samoja, jotka puhuttavat myös Suomessa jatkuvasti. Mukava havainto oli myös, että huolimatta pääinstrumenttivalinnasta, jokaisen opiskelijan opintoihin kuului kurkkulaulu-opintojakso. Pienemmistä kylistä löytyi myös vähintään yksi muusikko, joka myös opetti lapsia. Lapsista taitavimmat ja ahkerimmat jatkavat musiikin opintoja aina ammatiksi asti. Soilaa, Eeroa ja Taitoakin opettanut Radik Munzuk Mezegein kylästä toimi myös opettajana kylässä ja toiselta ammattiltaan hän on maanviljelijä. Radikilta äänitimme suhteellisen paljon materiaalia. Hänen luokseen oli mukaan kutsuttu myös yksi hänen 18-vuotias oppilas, Sergei, jolta äänitimme morin-huurin soittoa ja kargara-laulua. Radikin lisäksi opiskleijat saivat oppia Tuva Ensemblen jäseniltä.
Suomalaisia Tuvassa
Esiinnyimme 6. elokuuta Kyzylin stadionilla järjestetyssä AIDS:in vastaisessa konsertissa. Meitä ennen esiintyi paikallinen "Paula Koivuniemi ja Arja Koriseva -duo", ja meidän jälkeemme iltaa jatkoi suosittu kyzyliläinen heavybändi. Suomalainen kansanmusiikki (ohjelmassa: karjankutsua, Mäkelä-huilulla soitettu improvisaatio, polskalaulu, suomalaisen trion kurkkulauluesitys ja Eeron huuliharpun soittoa) siinä välissä hämmästytti, mutta selvästi innosti nuorta yleisöä. Kuulemamme mukaan meitä suomalaisia pidetään yleisesti ottaen "sukulaisina" ja hyvänä kansana. Mannerheimin ja Marja-Liisa Kirvesniemen nimet vilahtelivat puheissa, kun he kuulivat meidän olevan Suomesta. Heimo Lappalainen on arvossa pidetty suomalainen ja oletamme, että meidän matkamme jälkeenkin suomalaisista puhutaan hyvässä sävyssä.
Lopuksi
Matkan onnistumisen kannalta tärkeät taustajoukot, jotka jäivät Suomeen, olivat johtajat Kristiina Ilmonen (kansanmusiikin osasto) ja Jaana-Maria Jukkara (Maailman musiikin keskus). Suurkiitokset heille kaikesta avusta! Lisäksi Albert Kuvezin ansaitsee erikoisen kiitoksen. Hän sukkuloitsi taitavasti kanden erilaisiin tapoihin tottuneiden ihmisten välissä pitäen huolen, että me saimme sitä, mitä tulimme hakemaan ja paikalliset viranomaiset ja muut ihmiset olivat tyytyväisiä. Kulttuuriministeri auttoi ja olisi auttanut enemmänkin viikko-ohjelmien teossa. Katsoessani aikatauluamme jälkeenpäin ei koko ryhmälle jäänyt liiemmälti vapaapäiviä. Toki joukkiomme jakaantui välillä pienempiin ryhmiin, ja välillä osa joukostamme saattoi levätä tai pelata korttiakin "hieman", kun toinen osa työskenteli. Lisäksi löysimme aikaa käydä seuraamassa Miss Tuvan valintaa, ja ystävälliset isäntämme ja ystävämme Kyzylistä lämmittivät meille saunan melkein joka kolmas ilta. Voi pojat! Matkalla olivat mukana Kari Hakala (MMK, äänittäjä), Taito Hoffren (S-A, opiskelija), Eero Turkka (S-A, opiskelija), Soila Sariola (S-A, opiskelija) ja Riitta-Liisa Joutsenlahti (S-A, amanuenssi) Syksyn aikana on tarkoitus tehdä tarkempi "raportti" kurkkulaulajien kotisivuille, johon tulee löytymään linkki Sibelius-Akatemian ja Maailman musiikin keskuksen kotisivuilta. Sieltä tulee löytymään myös enemmän sitä faktaa, mikä voisi auttaa tulevaisuudessa muita Tuvaan meneviä matkalaisia. Ja kun saamme äänittämämme materiaalin luetteloitua ja järjestettyä niin, että siitä on kaikille iloa täällä Suomessa, voimme olla tyytyväisiä ja kenties tehdä suunnitelmia seuraavaa matkaa ajatellen.
Riitta-Liisa Joutsenlahti (julkaistu Uusi Kansanmusiikki-lehdessä 5/99)