Musiikinopettajia

Nimi Kotipaikka Musiikkityylit Kuvaus Opetuskieli
Anna Dantchev Helsinki Bulgarialainen lauluperinne

Anna Dantchev on suomalais-bulgarialainen laulaja ja kouluttaja. Hän opettaa bulgarialaista lauluperinnettä niin vasta-alkajille kuin jo lauluperinteeseen hiukan tutustuneille. Kurssit voidaan räätälöidä ryhmän tarpeista riippuen. Myös yksityistunnit ovat mahdollisia. Hän on pitänyt kursseja mm.

Suomi, Englanti, Ruotsi, Bulgaria
Arnold Chiwalala Espoo Tansanialainen musiikki, Tansanialainen tanssi

Tansanialainen tanssi ja musiikki. Arnold on opettanut mm. Bagamoyon kuulussa valtion taidekoulussa Tansaniassa. Suomessa hän on vetänyt monia kursseja mm. Haapavesi Folkin yhteydessä ja muualla Suomessa sekä Englannissa, Ruotsissa ja Saksassa. Hän on pitänyt työpajoja ylä- ja ala-asteen kouluissa ja hän on kurssittanut myös musiikin opettajia.

Suomi, Englanti
Cheza Ngoma Tampere Tansanialainen musiikki, Tansanialainen tanssi

Tamperelainen Cheza Ngoma ry on opettajansa Menard Mpondan johdolla järjestänyt tansanialaisen tanssin ja rummutuksen kursseja jo vuodesta 1996. Säännöllisiä ryhmiä on kaksi, alkeisryhmä sekä esiintyvä ryhmä. Afro-workshop kokemusta on myös ja lapsille on järjestetty omia afrotunteja mm. kouluissa ja päiväkodeissa.

Ei määritelty
Cinta Hermo Helsinki Flamenco

Flamencolaulun opetus, flamencon historia ja rytmit. Piirpaukeen pitkäaikainen jäsen sekä omaa soolouraa tehnyt Cinta Hermo on syntyperäinen andalusialainen ja tutustunut flamencoon lapsuudesta lähtien.

CINTA HERMO. "To be brave is to trust our life plan. We were born to shine".

Ei määritelty
Etnosaari Lahti Afrikkalainen tanssi, Afrikkalainen rummunsoitto

Afrikkalainen heimotanssi, Ndombolo-tanssi, afrikkalainen rummunsoitto, rummunteko ja swahilin kieli. Etnosaari järjestää kursseja ja opettaa tilauksesta erilaisia ryhmiä, yksityisiä asiakkaita ja yrityksiä. Opetusta on mahdollista järjestää ympäri Suomen.

Ei määritelty
Galaxy Helsinki Länsi-Afrikkalaiset instrumentit, Länsiafrikkalaiset lyömäsoittimet, Länsiafrikkalaiset lyömäsoittimet

Senegalilaiset rummut, rytmit ja tanssit. Galaxyn jäsenet ovat erinomaisia ja kokeneita rytmikurssien vetäjiä, joille on vuosien mittaan kertynyt opetuskokemusta ympäri Suomen tehdyissä työpajoissa ja oppilaskonserteissa.

Suomi, Englanti
Gonçalo Cruz Helsinki Säkkipilli

Gonçalo Cruz on muusikko, tutkija ja säkkipillien ja puupuhaltimien rakentaja.

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana hän on ollut avainasemassa paikallisen portugalilaisen Gaita-säkkipillin elvyttämisessä rakentajana, soittajana ja soitinopettajana.

Englanti
Helsinki International Folk Dance Club Helsinki Kansantanssi

Eri maiden kansantansseja opetetaan viikoittain, mm. erityisesti Balkanin kansojen tansseihin erikoistunut Frunza-ryhmä.

Ei määritelty
Helsinki Piano Lab Helsinki Piano

Helsinki Piano Lab tarjoaa pianotunteja lapsille ja aikuisille Pasilassa, Herttoniemessä ja Ruoholahdessa. Varaa ilmainen kokeilutunti yhdeltä parhaimmiksi arvioiduista pianonsoiton opettajistamme!

Englanti, Suomi
Helsinki Pipes and Drums Helsinki Skotlantilainen säkkipilli ja rummut

Skotlantilaisen säkkipillin, Ison Ylämaanpillin (Great Highland Bagpipe), sekä rumpujen (Snare-, Tenori-, Basso-) opetusta Helsingin alueella. Myös ylämaan tansseja.

Ei määritelty
Hillel Tokazier Helsinki Juutalainen musiikki

Oppitunti juutalaisesta ja klezmer musiikista musiikkiesimerkein.

Suomi, Englanti, Ruotsi
International School of Music Finland Helsinki, Espoo, Oulu Musiikkikoulu

The International School of Music Finland tarjoaa oppitunteja kaiken ikäisille ja tasoisille opiskelijoille.

Ei määritelty
Ismaila Sané Lempäälä Länsiafrikkalainen tanssi, Länsiafrikkalaiset lyömäsoittimet

Afrikkalaisen baletin soolotanssija ja lyömäsoittaja: Ballets Bougarabou (Dakar, Senegal), Ballets Africains (Dakar), Ballets Mansour Gueye (Dakar sekä Ranska ja Espanja). Tunnetaan myös lyömäsoittajana mm. Piirpaukesta, Galaxysta, Senfistä ja monesta muusta yhtyeestä. Sané on yksi kansainvälisen Global Percussion 14 lyömäsoittajan erimaalaisista soittajasta.

Ranska, Englanti
Issiaka Dembele Helsinki Länsi-Afrikkalaiset instrumentit, Burkinafasolainen laulu ja tanssi

Länsi-Afrikkalaisten instrumenttien soiton opetusta. Instrumentteina pentatoninen, diatoninen ja kromaattinen balafon, kora, djembe, lounga, tamani, bara ja kalebassi. Opettaa myös burkinafasolaista laulua ja tanssia. Musiikki-interventioita konservatorioissa Ranskassa, Portugalissa ja Sveitsissä. Musiikinopetusta ja työpajoja Saksassa, Togossa, Benessä, Burkina Fasossa ja Suomessa.

Ranska, Suomi
Janne Ojajärvi Joensuu Huuliharppu, Pitkähuilu

Huuliharpun ja pitkähuilun opetusta Pohjois-Karjalan seudulla. Sovittaessa keikkaluontoisesti myös muualla esim. Helsingissä.

Janne Ojajärvi on huuliharpun ja pitkähuilun soiton opetukseen erikoistunut Musiikkipedagogi (AMK) ja musiikin maisteri.

Suomi, Englanti
Javier Sanchez Helsinki Basso

Soittotunteja kontrabassolle, sähköbassolle ja nauhattomalle bassolle!

Englanti, Espanja
Kulttuuriyhdistys Tambor Vivo ry Helsinki Brasilialainen tanssi, Brasilialainen musiikki

Kulttuuriyhdistys Tambor Vivo ry järjestää capoeira angolan sekä brasilialaisten rytmien ja tanssien opetusta Helsingissä ja muualla Suomessa. Musiikin opetuksessa keskitymme useiden afrobrasilialaisten rytmien ja laulujen opettamiseen, niitä ovat esim. samba de roda, tambor de crioula, coco, jongo. Pääopettajamme on brasilialainen José Santos, lempinimeltään Bom Cabelo.

Suomi, Englanti, Portugali, Espanja
Maarika Autio Helsinki Länsi-Afrikkalaiset instrumentit, Länsiafrikkalainen tanssi

Länsiafrikkalaisen balafonin, kora-harpun ja tanssin opetusta. Maailmanmusiikin maisteri Maarika Autio antaa soittotunteja niin yksityis--kuin ryhmäopetuksena eri-ikäisille harrastajille aloittelijoista pitemmälle ehtineisiin. Afrikkalaisia tansseja hän on opettanut jo vuodesta 1993 (mm. Tanssivintti, Tanssiopisto, Kallion Naisvoimistelijat, tiiviskursseja eri puolilla Suomea).

Suomi, Englanti
Marouf Majidi Helsinki Iranilainen klassinen musiikki, Kurdilainen kansanmusiikki

Sibelius-Akatemiassa maailmanmusiikkiohjelmassa opiskellut Marouf Majidi, opettaa Iranilaista klassista musiikkia sekä kurdilaista kansanmusiikkia kaikenikäisille opiskelijoille musiikkioppilaitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja harrastusryhmille, myös yksityistunteja.

Suomi, Englanti
Mehrnoosh Zolfaghari Helsinki Persialainen musiikki

 

Englanti, Persia
Mike Thomas Helsinki Reggae

Kokenut jamaikalainen reggae-muusikko, joka opettaa myös muuta karibialaista musiikkia. Pk-seutu.

Englanti
Nefes Helsinki Turkkilainen musiikki, Turkkilainen musiikki

Nefes-yhtyeen jäsenet opettavat turkkilaisen musiikin ja kansantanssin eri tyylejä. Yhtye pitää vuosittain myös workshopeja tuleville musiikinopettajille Sibelius-Akatemiassa.

Suomi, Englanti
Neff Irizarry Helsinki Latin Jazz, Kuubalainen musiikki

Englanti, Ruotsi, Espanja, Suomi
Ossi Raippalinna Helsinki Länsiafrikkalaiset lyömäsoittimet

Ossi Raippalinna opettaa pääkaupunkiseudulla länsiafrikkalaista rummutusta, erityisesti djembe- ja dundunmusiikkia.

Suomi
Peali Mitra Helsinki Intialainen musiikki

Intialaisen klassisen musiikin sekä kansanmusiikin yksityisopetusta kaikenikäisille opiskelijoille.

Englanti
Robin DeWan Helsinki Didgeridoo

Australian aboriginaalien perinteinen yirdaki (didgeridoo)-soitin. Robin antaa yksityistunteja. Hän on kirjoittanut instrumentista oppikirjan, jota voi tiedustella häneltä itseltään.

Englanti
Roope Kantonen Helsinki Rummut, Intialainen musiikki

 

Jazz, funk, hiphop, pop/rock rumpujen opetusta kaiken tasoisille oppilaille, sekä Etelä-Intialaisen Karnaattisen musiikin rytmiikan perusteiden opetus. Musiikin maisterin tutkinto (2021) Amsterdamin konservatoriosta (CvA, Conservatorium Van Amsterdam). Viimeisin työpaikka Lucky Beat -musiikkikoulu Amsterdamissa (2018-2021). Yksityisrumputunteja vuodesta 2010 lähtien.

Englanti, Suomi
Rumba-Akatemia Helsinki Kuubalainen musiikki, Kuubalainen tanssi

RUMBA-AKATEMIA, Suomen paras ja ainoa kuubalaisen musiikin ja tanssin opetukseen erikoistunut musiikkikoulu on tarjonnut opetusta jo yli 10 vuotta!
Rumba-Akatemia tarjoaa yksityis- ja ryhmäopetusta sekä tiiviskursseja niin lapsille kuin aikuisille.

Ei määritelty
Rytmiikka- ja Perkussiostudio Kompassi Helsinki Musiikkikoulu, Kuubalainen musiikki Rytmiikka- ja Perkussiostudio Kompassi on kuubalaiseen perinnemusiikkiin erikoistunut koulu. Meillä voit opiskella soittotekniikkaa, komppeja ja improvisointitaitoja kuubalaisilla lyömäsoittimilla ja pianolla sekä kuubalaisen musiikin rytmiikkaa, lauluja ja historiaa perusteista aina syvään päätyyn asti. Suomi, Englanti
Sambakoulu Império do Papagaio Helsinki Samba

Banda Reggae Papagaio järjestää kursseja liittyen afrobrasilialaiseen rytmiikkaan ja tanssiin. Kursseja on vuosien varrella pidetty 1-2 vuodessa Sambakoulu Imperio do Papagaion tiloissa.

Ei määritelty
Shankara Tampere

Workshoppeja intialaisesta ja nepalilaisesta musiikista ja soittimista. Niin kouluille kuin ylemmille oppilaitoksillekin.

Ei määritelty
Toni Jokiniitty Tampere Flamenco

Toni Jokiniitty on opettanut flamencokitaran soittoa vuodesta 2003. Hän tarjoaa opetusta sekä vasta-alkajille että pidemmälle ehtineille. Tunneilla voidaan paneutua perusasioiden lisäksi esim. flamencolaulun ja/tai -tanssin säestämiseen, flamencomusiikin säveltämiseen tai erilaisten soittotekniikoiden saloihin.Yksityisopetuksen lisäksi Toni on vetänyt kursseja esim.

Suomi, Englanti, Espanja
World Music School Helsinki Helsinki Musiikkikoulu

Musiikin opetus

Ei määritelty
Zamburu/PriMus ry Nakkila Länsi-Afrikkalaiset instrumentit, Länsiafrikkalaiset lyömäsoittimet, Länsiafrikkalainen tanssi

Nakkilan näpsäkät rumpalit ovat opettaneet senegalilaisia rytmejä, lauluja ja tansseja jo kymmenisen vuotta ihan kotimaisin voimin. Opetuskokemusta on kouluista eri puolella Suomea, Kaustisen Ala-Könni -opistosta, Äetsän kansanmusiikkikursseilta ja Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta.

Suomi